Ajatuksia Yrittäjyysyliopistosta: Ruusunpunaisia tulevaisuuden kuvia ja hattarakuplia

Ajankohtaista Kommentit pois päältä artikkelissa Ajatuksia Yrittäjyysyliopistosta: Ruusunpunaisia tulevaisuuden kuvia ja hattarakuplia

Tämä kirjoitus on kirjoitettu puhtaasti ruusunpunaisten lasien läpi katsovan ja siirappisessa hattarakuplassa elävän, väitöskirjaa tekevän, tutkijan näkökulmasta. Tutkijan raadollisesta arkitodellisuudesta tietävät monet väitöskirjantekijät ja tohtorit minua paremmin.

Lapsena ilmoitin haluavani isona pehmolelusuunnittelijaksi, koska piirtäminen oli kivaa. Vähän vanhempana haaveilin työstä, jossa saa lukea, kirjoittaa ja tehdä kansainvälisiä juttuja. Silloin en kuitenkaan osannut kuvitella itselleni tutkijan uraa. Nyt vuosia myöhemmin olen löytänyt mielekkään tavan ilmaista itseäni tutkimuksen ja opettamisen kautta. Mielenkiintoisiin teemoihin tarttuminen on minulle tärkeää ja väitöskirjan tekeminen mahdollistaa uusien asioiden äärellä olemisen. Tutkijantyöstä on tullut siirappisenhattarainen kupla, jossa saan nauttia olostani ja tehdä mielekästä työtä. Minä olen valinnut tämän urapolun ja teen työni niin hyvin kuin ikinä pystyn.

Viime aikoina hattarakuplaani on kuitenkin alkanut tulla pieniä reikiä sinne tänne; osa niistä on tullut kuplan ulkopuolelta ja osa sen sisältä. Ulkopuolelta kuplaani ovat puhkoneet pienet tikarit, jotka viittaavat tutkijoiden tehottomuuteen. Olen muun muassa törmännyt puheeseen yliopistotutkijoista suojatyöpaikoissaan puuhastelevina ja todellisuudesta irtautuneina kummajaisina. Väitöskirjaansa työstävien tutkijoiden pitäminen laiskimuksina, joiden “nollatutkimusten” valmistumiseen menee vuosia, on surullista. Myönnän, että jokainen heitto “koska menet oikeisiin töihin”, on mennyt tunteisiini. Sisäpuolelta kuplaani on rei’ittäneet tutkijakollegoideni maalaama raadollinen kuva tutkijan arkitodellisuudesta. Monelle tutkijan ura tuntuu jatkumolta, joka koostuu pätkätöistä ja epävarmasta toimeentulosta, apurahahakemusten kirjoittamisesta ja hallinnollisista töistä, odottelusta ja pitkistä, kärsivällisyyttä kysyvistä prosesseista, kilpailusta ja epäonnistumisista.

En kiistä, ettenkö välillä itsekin epäilisi oman työni arvoa. Tiedän kuitenkin, että tehokkuus ja tuottavuus ovat yliopistolla arkipäivää – niiden on pakko olla. Väitöskirjat ovat valmistuessaan arvokkaita tutkimuksia, jotka heijastelevat aikaa ja tulevia tutkimussuuntia. Parhaimmassa tapauksessa ne luovat jotain täysin uutta ja vaikuttavat. Tunnistan myös tutkijakollegoideni mainitsemia piirteitä tutkijan työn raadollisuudesta. Kuitenkin ajatus siitä, että joutuisin kohtaamaan tämän kaiken yksin, on minulle vieras. Olen alusta saakka kokenut olevani osa vahvaa asiantuntijayhteisöä. Koen olevani erityisen onnekas saadessani työskennellä sellaisten kollegojen kanssa, joiden kesken vallitsee kannustava ja muiden onnistumisista iloitseva kulttuuri.

Minusta ei siis tullut pehmolelusuunnittelijaa, mutta saan tehdä työtä, joka tekee minut onnelliseksi. Tämä on sitä, mitä todella haluan tehdä. Kuplanpuhkojia varmasti tulee vastaan myöhemminkin, mutta aion jatkossakin istua ylpeänä hattarakuplassani ruusunpunaiset lasit päässä.

 

Laura Niemi on yrittäjyyden oppiaineen tohtorikoulutettava Turun kauppakorkeakoulussa.

» Ajankohtaista » Ajatuksia Yrittäjyysyliopistosta: Ruusunpunaisia tulevaisuuden kuvia...
On 11.4.2018
By

Comments are closed.

«